Hoivapalvelut myllerryksessä

Ylöjärvellä kaksi suurta hoiva-alan yritystä, Attendo ja Esperi Care, ovat tällä valtuustokaudella rakentaneet tai ovat rakentamassa hoivakoteja Ylöjärvelle vuorotahtiin: Esperi Tiuraniemeen, Attendo ja Esperi Harjutielle Vuorentaustaan.

Seuraavaksi tuli Attendon vuoro.  Yritys voitti kilpailutuksen Kurussa todella huimalla hinnoittelulla: ikäihmisen laadukas päivätoiminta luvattiin hoitaa viidellä eurolla ja saunottaminen yhdellä eurolla. Mielenkiintoista on se, että Esperi pyrki tuohon hankkeeseen kilpailutuksen kalleimmalla tarjouksella.

Pari kuukautta myöhemmin Esperi ilmoitti haluavansa käyttää ikään kuin tasoittavan vuoron Viljakkalassa. Se halusi ostaa kaupungin Elokaaressa ylläpitämän hoivapalvelun.

Vauhti on ollut kova. Viljakkalan terveysaseman pikaista myyntiä Esperille perustellaan tulevalla SOTE-myllerryksellä. Maakuntaratkaisun uhanalaistamat kiinteistöt ikään kuin polttavat sormia. Pitää yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on.

Mielestäni asiaa tulee tarkastella kokonaisuuden kannalta. Paikallisten koti- ja hoivapalveluntarjoajien olisi jo tässä SOTE-vaiheessa päästävä osoittamaan kaupungin perusturvalle kykynsä tuottaa laatua. Pelkkä hintakilpailutus ei erota jyviä akanoista: pieni yritys ei voi tarjota palvelua järjettömillä hinnoilla.

Kansainväliset sijoittajat sen sijaan voivat hyväksyä, että vuosi-pari saunotetaan Kurun mummoja ja pappoja yhdellä eurolla per saunavuoro (Attendo). He uskovat, että Suomen eduskunta rakentaa SOTE-sammon, joka avaa rahahanat. Sitten voidaan louhia riittäviä osinkoja.

On siis syitä panna jäitä hattuun myös yksityistämisrintamalla. Uuden valtuuston käsittelyyn tulee todella tärkeitä asioita.

 

Kommentointi on suljettu.